lauantai 7. joulukuuta 2019

Luukku #7



Luukku #7

Väritä sivu astetta tummemmalla 
akryylimaalilla sivu kevyesti.
Pyyhi osa maalista pois.


💛 💛 💛 💛 💛

HUOM!
Muista seurata luukkuja oikeassa järjestyksessä.
Videon katsominen kannattaa aina. 
Antaa paljon lisätietoa luukun sisällöstä.
Videolta löytyy vaihtelevia määriä myös ohjeita ja vinkkejä!

LUUKKUJEN VÄLISSÄ EI TARVITSE EIKÄ PIDÄ TEHDÄ MITÄÄN!!! 

Minulta on kysytty, että voiko käyttää kirkasta gessoa esimerkiksi 
saadakseen perusvesivärit jäämään työhön kiinni.
Olen antanut tähän luvan. MUTTA!!
Turhia kerroksia kirkasta gessoa ei kannata käyttää ennen kuin sen aika on.
Tämän vuoksi TULEN KERTOMAAN aukeavissa luukuissa, 
kun on paras hetki lisätä kirkasta gessoa työhön niin halutessaan.

💛 💛 💛 💛 💛

Taru Jehkonen  / Altered Book
Tummempaa sinistä akryylimaalia Dina Wakleyn valikoimasta.

Minä päädyin pinkkiin Amsterdamin akryylivärissä. Kostutus vedellä, sen jälkeen siveltimellä väriä ja talouspaperilla pyyhintä.

Kaikki minut tuntevat tietävät, että olen fiksoitunut violettiin väriin. Joten, mihinkäs sitä koira karvoistaan pääsee -toiseksi väriksi pääsi Amsterdam Acrylicsin lila maali.

Amsterdam-maalia (sävy 619) levitetty kevyesti työhön.
Taru Jehkonen / Kanvas taulu
Dina Wakleyn mallistosta tummempaa sinistä maalia.


💛 💛 💛 💛 💛

Työsi vaiheita voit julkaista pitkin joulukuuta valitsemassasi mediassa!
Käytä  #mixedmediajoulukalenteri19

 💓

Taru / Jehkotar
#mixedmediajoulukalenteri19

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti